Teksti ja kuvat: Tanja Mikkola

Mitä pienempi garderobi on, sitä tärkeämpää on vaatteiden yhteensopivuus. Sen lisäksi, että värien ja kuosien pitää mätsätä, on yksittäisten vaatekappaleiden toimittava myös eri vuodenaikoina.

Oma elämäni mahtuu tällä hetkellä seitsemän kilon painoiseen reppuun. Se on määrä, mikä kulkee käsimatkatavaroina myös halpalentoyhtiöillä. Olen elänyt nyt kohta kaksi vuotta tuon pienen repun varassa puolisoni kanssa maailmaa kiertäen. Suurimman osan laukun kapasiteetista varaa työvälineeni, – kamera, läppäri, äänitysvälineet. Vaatteille ei jää liiaksi tilaa.

 

Vaikka olen melkoisen extreme minimalismissani, niin reissuelämä vaatii vieläkin äärimmäisempää karsimista. Mukanani kulkee noin viitisentoista vaatetta. Jos reissaisi vain tropiikissa, paljon vähemmälläkin pärjäisi. Me matkaamme kuitenkin ääriolosuhteista toiseen.
Viime syksynä matkasimme Siperian läpi talviseen (lue: lumimyrskyiseen) Japaniin ja sieltä Balin helteisiin ja Uuden-Seelannin vuoristoseutujen kautta takaisin Balille, sekä kuuman kosteaan Singaporeen.

Suosin vaatteissa lähinnä mustaa ja valkoista, mikä luonnollisesti helpottaa niiden yhdistelemistä.
Tärkeämpää on kuitenkin valita oikeita materiaaleja ja sellaisia malleja, että kesävaatteet toimivat myös talvivaatteina.
Patikointi vaatii käytännöllisiä vaatteita, työtapaamiset siistiä pukeutumista.

Matkustin vuosikymmenen verran pari sataa päivää vuodessa jo ennen pysyvästi maata kiertävälle radalle siirtymistämme, joten pakkauskokemusta oli onneksi kertynyt runsaasti jo ennestään.

Tunnen tyylini, tiedän mitä vaatekappaleita tarvitsen ja osaan valita mahdollisimman monikäyttöisiä.
Sen vuoksi uusinkin puvustoani lähinnä korvaamalla lopullisesti hajonneen vastaavalla kappaleella.

 

Monikäyttöisen garderobin perusasuja

Kerrospukeutuminen on monikäyttöisyyden ydin. Kesämekkoni on sellaista mallia, että se toimii viileämmillä ilmoilla tunikana pitkien housujen kanssa. Vielä kylmemmällä kelillä lisään sen päälle neuletakin. Ympäri vuoden kuskaan mukanani kevytoppatakkia, mikä mahtuu pieneen pussiin. Sitä voi käyttää kylminä kesäpäivinä, sekä vuoripatikoinneilla. Äärimmäisissä pakkasolosuhteissa se toimii lämmittäjänä neulepaidan ja talvitakin välissä. Ohut merinovillainen huivi lämmittää harteilla viileinä kesäiltoina ulkona istuskellessa ja talvella kaulahuivina.

Suosin muutenkin merinovillaa. Ohut neulemateriaali mahtuu reppuun hyvin. Se ei rypisty ja se puhdistuu hyvin tuulettamallakin. Jopa vaelluskengissä hautuneet sukat kehtaa tarvittaessa pukea jalkaansa vielä toisenakin päivänä, kunhan ne tuulettaa välissä.
Haaveenani olisikin, että lähes kaikki vaatteeni olisivat merinoa.

 

Kesäkapselini

Tällä hetkellä mukanani kulkee seuraavat vaatteet:

  • 4 x musta toppi
  • musta t-paita
  • koristeellinen, vähän juhlavampi toppi
  • neulepaita
  • neuletakki
  • mustat ohuet farkut
  • valkoiset ohuet farkut (toimii lahkeet käärimällä myös capreina)
  • merinovillaiset capri-mittaiset leggingsit (patikointiin ja talvella kalsareiksi toisten housujen alle)
  • musta lyhyt mekko (kylmällä tunika)
  • valkoinen kauluspaita (mallia silittämättä siisti)
  • toppatakki
  • bikinit

Alusasut:

  • 4 x alushousut
  • 1 x rintsikat
  • 4 x sukat (kahdet merinovillaiset)
  • villasukat (näitä tarvii myös lämpimissä oloissa kylmillä kaakelilattioilla)

Asusteet, laukut ja kengät:

  • merinovillainen huivi
  • käsilaukku (iso, mahtuu myös työvälineet)
  • reppu (musta, keinonahkainen)
  • vaelluskengät
  • lenkkarit
  • sandaalit
  • rannekello
  • kihlasormus

Talvikapselivarasto

Keväällä kävimme Suomessa ja jätin silloin muutaman vaatekappaleen varastoon kesän ajaksi, koska pysyttelemme syksyyn asti Etelä- ja Keski-Euroopan lämpimissä oloissa.
Vastaavasti otin mukaan kesävaatteita jopa enemmän kun oikeastaan tarvisin. – Olen alkanut oivaltaa, ettemme ehkä ole ihan hetkeen palaamassa Suomeen, joten turha siellä on vaatteita hautoa.
Otin mukaan myös kolmennet kengät eli lenkkarit, kun taas talvikaudella kuskaan vain vaelluskenkiä ja sandaaleita.

Kesäksi Suomeen jäi talvitakki ja toinen villaneule. Jätin sinne myös merinovillaisen hameen ja pitkät merinoleggingsit. Kahdet leggingsit ja hame päällekkäin lämmittivät talvella mukavasti, mutta kesällä riittää ne yhdet capri-mittaisetkin.

Varastosta löytyy myös muutama asu, mitkä ovat saaneet pysyä siellä jo pari vuotta: villakankainen laadukas bisnesmekko, juhlamekko, kenkiä ja laukkuja. Farkkutakki oli mukanani viime kesänä, mutta tänä kesänä en sitä ottanut matkaan. Takki on toistakymmentä vuotta vanha, mutta edelleen siisti. Se pysyy tallessa, koska se on itselleni sellainen vaate, josta toisinaan innostun ja välillä en kaipaa pariin vuoteen. Mikäli hävittäisin sen, joutuisin varmasti ostamaan jossakin vaiheessa uuden. Itseni tuntien en sellaista kuitenkaan pahimmanlaatuisena aliostajana saisi koskaan enää hankittua. Etenkään jos olisin antanut edellisen pois.

Varastossa on sen sijaan pari muuta takkia, mitkä mielelläni myisin pois, koska en usko tarvitsevani lähitulevaisuudessa paljon tilaa vieviä villakangastakkeja. Niitä en halua lahjoittaakaan, koska molemmat ovat laadukkaita kotimaisia merkkejä ja ostettu vasta edellisenä talvena ennen maailmalle lähtöä.

 

Ongelmakohdat

Jatkuvasti paikkaa vaihtavana en ehdi perehdyä siihen, mistä saa laadukkaita tuotteita. En pidä shoppailusta, joten en saa ylipäätään mentyä kauppoihin. Suurimman osan vaatteistani olenkin ostanut nähdessäni sopivan näyteikkunalla.

Olen etsinyt jo muutaman vuoden merinovillaista mekkoa ja avoselkäistä hellemekkoa. Kun sellaisia ei ole osunut kohdalle, olen joutunut ostamaan pakon sanelemana jotakin korvaavaa ja usein heikompilaatuista.

Hellemekon sain ostettua viime kesänä Belgradista vasta kun lämpötilat kohosivat yli neljänkympin, enkä omistanut yhtäkään helleasua. Edellisen ostin toissatalvena Balilta ja se hajosi jo muutaman käyttökerran jälkeen. Balilta ostin myös uudet sandaalit viime talvena, kun vanha hajosi kaupungilla kävellessä ja etsinkin sitten kenkäkauppaa paljain jaloin kaatosateessa.

Neuletakki olisi villapaitaa parempi ratkaisu, koska se toimisi useimpien vaatteiden päällä ja olisi kätevämmin puettavissa ja riisuttavissa esimerkiksi ulkotiloista sisälle siirtyessä.
Omistan kuitenkin kaksi neulepaitaa, joten haluan kuluttaa ne loppuun ennen kuin hankin kunnollista neuletakkia.

Projekti saattaa venyä, koska toinen paidoista on jo parikymmentä vuotta vanha, eikä osoita kulumisen merkkejä. Tuon ajan vaatteista ei kannata luopua, koska yhtä laadukkaita ei nykyään löydä välttämättä edes isolla rahalla.

Kesän alussa omistin vielä puolihameen, mikä kuitenkin repesi korjauskelvottomaksi jo ensimmäisellä viikolla Suomesta lähtömme jälkeen.
Sen vuoksi mukanani on nyt aivan liikaa toppeja, joille ei ole käyttöä, ellei halua kulkea farkuissa helteillä.
Toppeja tosiaan oli jo alunperinkin liikaa omaan makuuni, mutta koska en halua säilöä niitä turhaan varastossa, kuljetan niitä nyt mukanani niin kauan kuin ne kestävät.
Niistä kulunein on kaksi vuotta sitten ostettu melko kallis paita, kun taas uudenveroisessa kunnossa on parikymmentä vuotta sitten kirpparilta pikkurahalla hankittu laatutoppi.

Mikäli meillä olisi pysyvä koti, haluaisin enemmän vaihtelua kenkiin, erityisesti korkokenkiä ikävöin välillä. Joskus olisi myös mukava pukeutua juhlavammin.

Toivoisin reppuni olevan aitoa nahkaa keinonahan sijaan, mutta senkin jouduin ostamaan hätäpäissäni Japanista edellisen repun hajotessa totaalisesti. Nahkaista olin katsellut edellisenä keväänä Marokossa, mutta jättänyt sen silloin ostamatta, koska edellinen oli vielä riittävän hyvä…Suunnittelen myös pienen käsilaukun hankintaa, etten joutuisi menemään ison läppärilaukun kanssa esimerkiksi ravintolaillallisille.

 

Kapselipukeutumisen parhaat puolet

Pienen puvuston ehdottomana ykkösetuna on se, ettei tarvitse käyttää aikaa sen miettimiseen, mitä pukisi ylleen. Vaateparsi valikoituu joko sen mukaan millainen keli on tai menenkö töihin vai esimerkiksi patikoimaan.

Niin paradoksaaliselta kuin se saattaakin kuulostaa, niin silloin kun ei ole paljon vaihtoehtoja, ei tule koskaan tunnetta, ettei ole mitään päällepantavaa.

Vaatehuolto on myös erittäin helppoa. Asuja pestään sitä mukaa kuin ne likaantuvat. Jos jotakin täytyy korjata, se tulee tehtyä heti, eikä jätettyä rääsyä lojumaan kaapinpohjalle.

Vaikka asettuisimmekin jossakin vaiheessa pidemmäksi aikaa aloillemme, en usko että tulisin lisäämään merkittävästi enempää asuja kaappiini. Pieni garderobi tuo niin paljon helppoutta ja vapautta arkeen.


 

Tanja on maailmaa kiertävä valokuvaaja ja vain lentolaukullisen tavaraa omistava minimalisti kapselipukeutuja. Tanjan Minimaattori blogia voit seurata tästä.